Elementtitehdas

Tilat ja talot syntyvät nyt turvallisesti tehtaassa – elementtirakentaminen yleistyy vauhdilla

Kuka olisi vuosikymmeniä sitten uskonut, että kokonaiset kerrostalot, erilaiset tilat päiväkodeista kouluihin ja myös liikehuoneistot syntyvät tänä päivänä pitkälti tehtaissa. Nykyisin elementeistä ja moduuleista rakentuvat  kiinteistöt ovat pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Syykin on selvä: hallituissa olosuhteissa rakennuselementit valmistuvat turvallisesti.

Kaunis puukerrostalo, moderni koulurakennus tai upouusi päiväkoti – päällepäin ei näytä lainkaan siltä, että näyttävä rakennus olisi voinut syntyä tehtaassa. Totta se kuitenkin on. Pääosin kiinteistöt rakentuvat nykyisin joko esivalmistetuista tilaelementeistä tai valmiista moduuleista, joissa kalusteetkin ovat jo tehtaalta lähtiessä paikoillaan.

Helppoa ja nopeaa rakentamista

Kehityssuunta on selvä: rakentaminen on siirtynyt työmailta tehtaisiin. Se tarkoittaa ensinnäkin sitä, että varsinainen työmaavaihe on huomattavasti totuttua lyhyempi. Toisaalta myös rakentamisen kustannukset keskittyvät tehtaaseen, sillä perustusten jälkeen työmaalla lähinnä kasataan, kiinnitetään ja liitetään valmiita elementtejä tai moduuleita toisiinsa ja sitten runkoverkkoon.

Mutta miksi tehdastuotantoinen rakentaminen kannattaa?

Tehdastuotanto helpottaa ja nopeuttaa työtä, mutta ennen kaikkea se tekee rakentamisesta turvallista: elementit ja tilamoduulit valmistetaan kuivissa olosuhteissa, optimaalisessa lämpötilassa ja täysin säältä ja vuodenajoilta suojassa. Ja koska tehdas voi periaatteessa toimia vaikka vuorokauden ympäri, rakennuskomponentteja valmistuu käyttöön nopeasti ja niin, että rakennustyöhön tyypillisesti sisältyvä hukka-aika pysyy minimissään.

Käsityönä tehtaassa

Siklalla elementtitehtaita on kaksi. Limingan tasoelemettitehtaalla valmistuvat erilaiset runkoelementit, kuten seinät, välipohjaelementit ja päätykolmiot. Siikalatvan Rantsilassa sijaitseva uusi tehdas valmistaa puolestaan kokonaisia, valmiiksi kalustettuja moduuleja, jotka kuljetetaan paikan päälle, nostetaan paikoilleen ja kiinnitetään yhteen.

Elementtitehtaan toiminta sekä Limingalla että Rantsilassa on periaatteessa varsin yksinkertaista: rakennusmateriaali tuodaan tehtaan reunoilta sisään, se esivalmistellaan reunoilla, kasataan keskellä ja lopulta valmiit elementit tai kokonaiset moduulit tulevat ulos tehtaan päädystä.

Kuulostaa kovin automatisoidulta, mutta todellisuudessa kyse on käsityöstä – jokaisessa vaiheessa ihminen tekee varsinaisen työn aivan kuten työmaallakin. Tehtaan tehokkuus perustuu siihen, että tuotantolinjan jokainen vaihe on mietitty huolellisesti etukäteen. Näin työn suorittaja tietää tarkalleen, mitä hänen on missäkin prosessin vaiheessa tehtävä. Lisäksi itse työn tekeminen tehostuu, kun kunkin työpisteen materiaalit ja työvälineet ovat helposti saatavilla eikä niitä tarvitse siirrellä edestakaisin.

Lue lisää Siikalatvan elementtitehtaasta >>

Taloja ja tiloja kaikenlaisiin tarpeisiin

Tasoelementtitehtaalla Limingassa valmistetaan rakennuskomponentteja, joista rakennetaan niin omakotitaloja kuin puukerrostaloja. Elementeistä syntyy asuinkäyttöön tarkoitettujen kiinteistöjen lisäksi myös kouluja, päiväkoteja ja hoivakoteja.

Rantsilan tehtaalla keskitytään sen sijaan valmiisiin moduuleihin, joista kasataan paikan päällä kerros-, pari- ja rivitaloja mutta myös kouluja, päiväkoteja, hoivakoteja ja muita pieniä toimitiloja. Moduulit ovat itsessään kuin pieniä rakennuskokonaisuuksia, sillä ne valmistellaan tehtaalla kalusteita ja pintoja myöten kuntoon niin, että rakennustyömaalla tehtäväksi jää vain moduulin kytkeminen kiinteistön runkoverkkoon.

Siklan tehtailla elementit valmistetaan kotimaisesta puusta. Perinteisellä rankarakenteisella ratkaisulla toteutetut elementit ovat muuntojoustavia, helposti työstettäviä ja vieläpä kustannustehokkaita. Rakentamista helpottaa sekin, että elementit on mahdollista toteuttaa myös välimaalattuna, jolloin yksi työmaalla tehtävä vaihe jää kokonaan pois.

Tutustu tarkemmin tehtaiden tuotevalikoimaan >>

Toimitusvarmaa tilaelementtituotantoa

Siklan molemmilta tehtailta valmistuu elementtejä työmaille ympäri Suomen. Tuotteet ja tehtaiden toimintamalli testattiin ensin omatuotantoisesti, jotta tarjonnasta saatiin hiottua ammattirakentamiseen tarpeisiin parhaalla mahdollisella tavalla vastaavat ratkaisut.

Paitsi että elementit kuljetetaan aina sääsuojatussa hupussa, toimitetaan ne myös pystytysjärjestyksessä, jotta varsinainen kokoamisvaihe olisi mahdollisimman sujuva. Toimitusjakso sovitaan etukäteen, jotta tarvittavat elementit ovat työmaalla juuri silloin, kun niitä tarvitaan – ei liian aikaisin eikä liian myöhään. Siksi toimitustakin on mahdollista siirtää esimerkiksi mahdollisten työmaaviivästysten sattuessa. Koko toiminnan perusperiaatteena onkin, että sujuva elementtituotanto helpottaa ja nopeuttaa työtä rakennustyömaalla.

Haluatko lisätietoja? Palvelemme mielellämme!

Ota yhteyttä >>

Sikla rakentaa myös siirrettäviä elementeistä koostuvia rakennuksia. Siirrettävä päiväkoti, palvelukoti tai koulu on toimiva ratkaisu esimerkiksi kunnassa, jonka väestön määrän tai rakenteen oletetaan muuttuvan tulevina vuosina.

Lue lisää Siklan siirrettävistä rakennuksista. 

Siklaelementit Oy toimittaa puuelementit – ulkoseinäelementit, väliseinäelementit, välipohjaelementit ja tilamoduulit – ammattirakentajille kautta Suomen. Puurakenteiset tasoelementit ja tilaelementit valmistetaan moderneissa elementtitehtaissamme Limingassa ja Siikalatvalla. Joustavana puuelementtivalmistajana toimitussisältömme ovat täysin räätälöitävissä asiakkaidemme tarpeiden ja toiveiden mukaisiksi.

Lue lisää Siklaelementit Oy:stä.